Kuukausittainen arkisto: tammikuu 2015

Kuusi yleistä ongelmaa ja Mamworkin ratkaisut niihin

  1. Yrityksellämme ei ole markkinointisuunnitelmaa. Lähdemme mukaan hyvältä vaikuttaviin juttuihin, mutta emme ole aivan varmoja, mitkä ratkaisut ovat oikeita ja kannattavia.

Maimage001mwork auttaa yrityksiä yritysilmeen kirkastamisessa, markkinoinnin suunnittelussa ja myös suunnitelman toteuttamisessa. Käytössämme on huippuosaajat, joilla on näyttöä tuloksellisesta markkinoinnin suunnittelusta ja johtamisesta. Mitäs, jos laittaisimme paketin kerralla kuntoon niin, että yrityksenne voi olemassa olevilla resursseilla toimia tuottavasti, tehokkaasti ja tuskattomasti?

  1. Järjestelmämme tuottavat paljon tietoa, mutta tieto ei ole vertailukelpoista keskenään. Johtoryhmä joutuu tekemään paljon turhaa työtä oikeiden mittareiden puuttuessa.

Mamworkin asiantuntijat ovat kehittäneet eri yritysten raportointijärjestelmiä ja hioneet prosesseista timantteja. Satsaus asiantuntijan tekemään kehitystyöhön maksaa itsensä takaisin nopeammin kuin uskotkaan.

  1. Tekstin ja sisältöjen tuottaminen tuottaa ongelmia. Uutiskirje, blogi, some – monta asiaa, jossa haluaisimme olla mukana, mutta emme tiedä miten.
MamWork asiantuntijat kahvilla ja workshoppaamassa

Yrityksenne kiinnostaa asiakkaita. Kirjoittamalla oikeanlaista tekstiä välitätte yrityksenne tarinan asiakkaille. Mamworkin asiantuntijoilla on terävä kynä ja valpas katse: me osaamme tiivistää, tuoda oikeat asiat esille ja näyttääyrityksenne uudessa valossa.

  1. Verkkosivumme ovat ”ihan ok”,  mutta auttamattoman vanhanaikaiset, koska ne eivät ole mobiiliresponsiiviset.

Tiesitkö, että merkittävä osa teidänkin asiakkaista etsii tietoa mobiililaitteilla? Jos sivunne näyttäytyy epäselvänä ja olennainen on monen linkin takana, on riski asiakkaiden menettämiselle suuri. Mamworkin WordPress-gurut voivat tuoda verkkosivunne tähän päivään nopeasti ja kustannustehokkaasti.

  1. Käytämme suhteettoman paljon aikaa rutiineihin ja ylläpitoon, eikä aikamme riitä esimerkiksi yksinkertaisten asioiden kilpailuttamiseen.
    Miksi ihmeessä teette kaiken itse? Eikö olisi järkevämpää antaa kokeneen Office managerin tai ammattisihteerin hoitaa rutiinit puolestanne? Mamworkilta saat toimistorutiineiden hallintaan apua vaikka tunniksi kerrallaan.

  2. Rekrytoimme uusia ihmisiä, mutta aikamme ei riitä riittävään perehdyttämiseen.

 Paitsi rekrytoinnin, myös nykyisten työntekijöiden kannalta olisi hienoa jos kaikki työskentelyyn ja työsuhteisiin liittyvät asiat löytyisi yksistä kansista. Mamworkin asiantuntijat ovat koonneet yrityksille HR-käsikirjoja ketterästi ja ammattimaisesti, olisiko seuraavana teidän yrityksenne vuoro?

Meillä on ratkaisu näihin ja sataan muuhun haasteeseen. 

Ota yhteyttä puhelimitse (040 753 1057/Pia) tai sähköpostitse, niin etsimme teille sopivan asiantuntijan ja teemme yhdessä tarjouksen. Toimimme aina luottamuksella, joustavasti ja hymy huulilla. Kerromme myös mielellään referensseistämme.

Älä tyri digimarkkinoinnissa

Jokaiselle on varmasti tuttua, että sähköpostiin putkahtaa uutiskirjeitä, joiden sisältö ei voisi vähempää kiinnostaa. Yhä useampi viesti päätyy roskikseen suorinta reittiä.  Moni yritys on haalinut Facebook-sivuillensa roppakaupalla tykkääjiä, joilla ei todellisuudessa ole mitään tekemistä yrityksen liiketoiminnan kannalta. Paljon on myös yrittäjiä, joilla on mielenkiintoista kerrottavaa ja osaamista, mutta paraskin ajatus muuttuu tahmeaksi puuroksi matkalla aivoista näppäimistön kautta blogiin tai yrityksen verkkosivuille.mamwork iso koko 027

Olemme tarkkoja siitä, että vain ammattilainen voi huoltaa automme. Vain tutkinnon suorittanut kirjanpitäjä kelpaa pyörittämään kuittisirkustamme. Emme haluaisi, että lapsiamme hoitaa henkilö, jonka taustoja ei ole tutkittu ja jolla ei ole kokemusta. Miksi yhä usein vaaditaan ammattitaitoa ja näyttöjä lähes missä tahansa muussa asiassa, paitsi yrityksen tekstien tuottamisessa, sisältömarkkinoinnissa ja some-näkyvyydessä?

Ammattitaitoinen kirjoittaja ja kokenut markkinoinnin tekijä pystyy kirjoittamaan yrityksestäsi mielenkiintoisesti, objektiivisesti ja oikeita asioita korostaen. Tekemällä haastatteluja ja tarkkailemalla toimintaa ulkpuolisen silmin voidaan helposti tuottaa sisältöä, joka on paitsi uskottavaa myös mielenkiintoista.

Kun kiinnostavaan sisältöön yhdistää oikeat kanavat ja hakusanamarkkinoinnin, paranee yrityksen näkyvyys digitaalisessa mediassa kohisten. On hyvä muistaa, että onnistunut markkinointi vaatii panostusta ja läsnäoloa. Uutiskirjeen pitää lunastaa nimessään oleva lupaus: sisällön on oltava uutta ja mielenkiintoista.Sosiaalinen media on viidakko, jos sitä ei ota haltuun.

Mamworkin asiantuntijaverkostossa on useita markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisia, joilla on hallussaan uusimmat trendit ja vankka tietotaito. Haluaisitko kokeilla, miten ammattimainen ote saisi yrityksesi markkinointiviestinnän loistamaan? Ota meihin yhteyttä, niin kerromme lisää.

Toimistopäällikkö pitää yrityksen asiat järjestyksessä

Jokainen, joka on joskus yrittänyt tai ollut yrityksessä töissä tietää, kuinka paljon paperisälää ja erilaisia pakollisia asioita on hoidettavana.

Monia asioita säätelee laki ja monen asian sujuvuus lisäävät työviihtyvyyttä ja myös kilpailukykyä. Kun asiat ovat järjestyksessä, pienenee virheiden mahdollisuus.

mamwork nettikoko 019

Toimistossa, jossa paperit ovat järjestyksessä, kahvi tuoretta ja järjestelmät toimivia on todennäköisesti paremmat mahdollisuudet päästä tavoitteisiin kuin toimistossa, jossa kaikki on vähän sinne päin, kahvi eilistä ja järjestelmiä päivitetty viimeksi toissa vuonna.

Kenen vastuulla kaiken hoitaminen sitten on? Kuka päivittää, kuka mapittaa, kuka tilaa kahvit? Kärjistetysti vaihtoehtoja on kaksi.

Ensimmäinen vaihtoehto on se, että kaikki tekee vähän, jokainen osallistuu talkoisiin. Tämä johtaa siihen, että kallispalkkainen kaveri kuluttaa tuottavaa työaikaa arkistojen kaiveluun tai matkalaskun nippeleiden kanssa jumppaamiseen. Tasa-arvo ehkä toteutuu, mutta miten käy tuottavuuden?

Toinen vaihtoehto on se, että yritykseen palkataan henkilö hoitamaan tätä kaikkea.   Henkilö opettelee järjestelmät, laittaa rutiinit kuntoon ja tekee asiat parhaalla mahdollisella tavalla. Tässä piilee kuitenkin se vaara, että jonkin ajan kuluttua asiat hoituisivat paljon vähemmällä työmäärällä, kuin mitä varten henkilö on palkattu ja yritys päätyy maksamaan turhista tunneista.

Vaihtoehtoja saattaa olla enemmänkin: toimistopalvelut voi myös ulkoistaa. Ostamalla asiantuntevan toimistopäällikön Mamworkilta yritys maksaa vain siitä, mitä tarvitsee. Alkuun tunteja voi kulua enemmän, mutta rutiinien löydyttyä säännöllinen tuntimäärä pitää kustannukset kurissa ja toiminnan tehokkaana.mamwork nettikoko 024

Mamworkin toimistopäällikköpalveluun kuuluu, että kartoitamme tilanteen ja teemme suunnitelman maksutta yhdessä yrityksen edustajan ja kokeneen toimistopäällikön kanssa. Sopimus tehdään kuukausi kerrallaan ja toimintaan kuuluu täysi tyytyväisyystakuu. Toimistopäällikkö voi suunnitella ja kehittää prosesseja, kilpailuttaa alihankkijoita ja palveluntuottajia, toimia järjestelmien pääkäyttäjänä ja vaikkapa järjestää myyntikokouksen. Toimintaan kuuluu juuri ne palvelut, jotka ovat yrityksen toiminnan kannalta tärkeitä: mitään turhaa ei tehdä, eikä turhasta myöskään makseta.

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä ja varaa aika maksuttomaan kartoituskäyntiin!

www.mamwork.fi
Puh. 040 753 1057

Älä tyri digimarkkinoinnissa

Jokaiselle on varmasti tuttua, että sähköpostiin putkahtaa uutiskirjeitä, joiden sisältö ei voisi vähempää kiinnostaa. Yhä useampi viesti päätyy roskikseen suorinta reittiä.  Moni yritys on haalinut Facebook-sivuillensa roppakaupalla tykkääjiä, joilla ei todellisuudessa ole mitään tekemistä yrityksen liiketoiminnan kannalta. Paljon on myös yrittäjiä, joilla on mielenkiintoista kerrottavaa ja osaamista, mutta paraskin ajatus muuttuu tahmeaksi puuroksi matkalla aivoista näppäimistön kautta blogiin tai yrityksen verkkosivuille.

Olemme tarkkoja siitä, että vain ammattilainen voi huoltaa automme. Vain tutkinnon suorittanut kirjanpitäjä kelpaa pyörittämään kuittisirkustamme. Emme haluaisi, että lapsiamme hoitaa henkilö, jonka taustoja ei ole tutkittu ja jolla ei ole kokemusta. Miksi yhä usein vaaditaan ammattitaitoa ja näyttöjä lähes missä tahansa muussa asiassa, paitsi yrityksen tekstien tuottamisessa, sisältömarkkinoinnissa ja some-näkyvyydessä?

Ammattitaitoinen kirjoittaja ja kokenut markkinoinnin tekijä pystyy kirjoittamaan yrityksestäsi mielenkiintoisesti, objektiivisesti ja oikeita asioita korostaen. Tekemällä haastatteluja ja tarkkailemalla toimintaa ulkpuolisen silmin voidaan helposti tuottaa sisältöä, joka on paitsi uskottavaa myös mielenkiintoista.

Kun kiinnostavaan sisältöön yhdistää oikeat kanavat ja hakusanamarkkinoinnin, paranee yrityksen näkyvyys digitaalisessa mediassa kohisten. On hyvä muistaa, että onnistunut markkinointi vaatii panostusta ja läsnäoloa. Uutiskirjeen pitää lunastaa nimessään oleva lupaus: sisällön on oltava uutta ja mielenkiintoista.

Mamworkin asiantuntijaverkostossa on useita markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisia, joilla on hallussaan uusimmat trendit ja vankka tietotaito. Haluaisitko kokeilla, miten ammattimainen ote saisi yrityksesi markkinointiviestinnän loistamaan? Ota meihin yhteyttä, niin kerromme lisää.

Ps. Tervetuloa kuulemaan lisää Mamworkin toiminnasta ja työnteon uusista muodoista ilmaiseen aamiaistilaisuuteen Vantaalle 28.1.2015. Lue lisää ja ilmoittaudu!

Mamwork Oy
Pia Lemmetty
Puh. 040 753 1057
www.mamwork.fi Pia

 

 

 

Koulutus digimarkkinoinnista, viestinnästä ja pilkun paikasta.

 

mamwork iso koko 027

 

 

Sisältömarkkinointi, markkinointi ja myynti

  • Mitä se on? Konkreettisia esimerkkejä tavallisten mutta erinomaisten suomalaisten yritysten onnistuneesta sisältömarkkinoinnista. Käytännön neuvoja sisältömarkkinoinnin toteutukseen sinun yrityksessäsi

Some-strategia

  • Pitääkö yrityksen olla joka some-kanavassa? Mistä tiedät, mitkä välineet sopivat juuri sinun yrityksellesi? Miten some tukee muuta markkinointia?
  • Businessblogi yrityksen viestinviejänä
  • GoogleAnalytics sisällöntuotannon mittarina

Yhdyssanat ja pilkut paikoilleen

  • missä kunnossa yrityksesi kielenhuolto on? Vältä yleisimmät karikot.

Koulutuksen järjestää yhteistyössä Mamwork Oy ja PRI Lähimedia Oy. Kouluttajina toimivat Janne Kujanen, joka on toteuttanut sisältöön perustuvia yritysmediaratkaisuja vuodesta 2009 ja Pia Lemmetty, joka on sertifioitu (CTP, NTM) kouluttaja ja markkinointiviestinnän osaaja.

Toteutus 1

Aika            perjantai, 13.2. klo 8.15 – 12.30
Paikka         HUB13, Kaisaniemenkatu 13 A, 2. krs
Hinta          390 € + alv

Toteutus 2

Aika            lauantai, 14.2. klo 9.00 – 13.30
Paikka         HUB 13, Kaisaniemenkatu 13 A, 2.krs
Hinta          390 € + alv

Lauantain koulutuksessa lisäksi paikalla lapsiparkki, hinta 20 €/lapsi

ILMOITTAUDU joko Mamworkin yhteydenottolomakkeella tai sähköpostitse: pia.lemmetty@mamwork.fi

Ilmoittautumiset viimeistään 5.2.  Voit perua osallistumisesi veloituksetta 5.2. mennessä, sen jälkeen veloitamme 50 € peruutusmaksua. Osallistujan voi vaihtaa veloituksetta.

 

 

Käytännönläheinen koulutus myynnistä, markkinoinnista ja viestinnässä verkossa

mamwork iso koko 027

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Käytännönläheinen koulutus myynnistä, markkinoinnista ja viestinnässä verkossa

Koulutuspäivän sisältö

Sisältömarkkinointi, markkinointi ja myynti

  • Mitä se on? Konkreettisia esimerkkejä tavallisten mutta erinomaisten suomalaisten yritysten onnistuneesta sisältömarkkinoinnista.
  • Käytännön neuvoja sisältömarkkinoinnin toteutukseen sinun yrityksessäsi

Some-strategia

  • Pitääkö yrityksen olla joka some-kanavassa? Mistä tiedät, mitkä välineet sopivat juuri sinun yrityksellesi? Miten some tukee muuta markkinointia?
  • Businessblogi yrityksen viestinviejänä
  • GoogleAnalytics sisällöntuotannon mittarina

Yhdyssanat ja pilkut paikoilleen

  • missä kunnossa yrityksesi kielenhuolto on? Vältä yleisimmät karikot.

Koulutuksen järjestää yhteistyössä Mamwork Oy ja PRI Lähimedia Oy. Kouluttajina toimii Janne Kujanen, joka on toteuttanut sisältöön perustuvia yritysmediaratkaisuja vuodesta 2009 ja Pia Lemmetty, joka on sertifioitu (CTP, NTM) kouluttaja ja markkinointiviestinnän osaaja.

Toteutus 1

Aika            perjantai, 13.2. klo 8.15 – 12.30
Paikka         HUB13, Kaisaniemenkatu 13 A, 2. krs
Hinta          390 € + alv

Toteutus 2

Aika            lauantai, 14.2. klo 9.00 – 13.30
Paikka         HUB 13, Kaisaniemenkatu 13 A, 2.krs
Hinta          390 € + alv

Lauantain koulutuksessa lisäksi paikalla lapsiparkki, hinta 20 €/lapsi

ILMOITTAUDU joko Mamworkin yhteydenottolomakkeella tai sähköpostitse: pia.lemmetty@mamwork.fi

Ilmoittautumiset viimeistään 5.2.  Voit perua osallistumisesi veloituksetta 5.2. mennessä, sen jälkeen veloitamme 50 € peruutusmaksua. Osallistujan voi vaihtaa veloituksetta.

Yllättikö vuodenvaihde? Asiantuntevaa kiireapua yrityksille

Vuoden vaihtuminen tuo mukanaan paljon uutta ja monissa yrityksissä tammi-helmikuu on vuoden kiireisintä aikaa. Mamworkin asiantuntija voi tulla yritykseenne auttamaan nopeallakin aikataululla. Asiantuntijamme voivat työskennellä joko yrityksessänne tai etätyönä kotoa käsin. mw_A6_yrityksille_01052012

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Meillä on lähes kaksisataa eri alojen asiantuntijaa, jotka ovat valmiita tarttumaan toimeen. HR-spesialistimme voivat auttaa henkilöstösuunnitelman luomisessa tai ajantasaistamisessa, taloushallinnan taitajat voivat hoitaa vuodenvaihteessa kasautuvia tehtäviä ja markkinointigurumme voivat luoda uutta draivia yrityksen ilmeelle ja myyntiluvuille. 

Miten homma käytännössä toimii? Ota meihin yhteyttä ja kerro, mikä on tarpeesi. Me etsimme sopivan tekijän, ja tulemme yhdessä teitä tapaamaan. Tapaamisen perusteella laadimme projektisuunnitelman ja tarjouksen, jonka hyväksymisen jälkeen työt voi alkaa vaikka heti. Meillä on 100 % tyytyväisyystakuu ja kilpailukykyiset hinnat.

PiaOta yhteyttä vaikka heti - asiat eivät pohtimalla ja yksin tekemällä kehity!

Mamwork Oy

Pia Lemmetty
puh. 040 753 1057
pia.lemmetty@mamwork.fi

 

 

 

 

 

Kymmenen faktaa asiantuntevasta ja hyväntuulisesta rekrytointiyrityksestä

    1. Toiminta-ajatuksemme on välittää hoitovapaalla olevia asiantuntijoita yritysten lyhytkestoisiin projekteihin.
    2. Asiantuntijaverkostossamme on yli sata osaajaa; suuri osa on hoitovapaalla, mutta mukana on myös freelancereita ja yrittäjiä.
    3. Meillä on paljon taloushallinnonmarkkinoinninviestinnän,  koulutuksen, henkilöstöhallinnon, tietotekniikan, sosiaalisen median ja eri kielien osaajia. Asiantuntijaverkosto muokkautuu jatkuvasti.
    4. Teemme aina projektisuunnitelman yhdessä asiakkaan ja asiantuntijan kanssa. Jokainen tekemämme tarjous perustuu  yksityiskohtaiseen projektisuunnitelmaan.
    5. Hinnoittelumme perustuu päivähintoihin. Asiantuntija määrittää itse päivähintansa. Hintaan vaikuttaa projektin vaativuus ja laajuus sekä asiantuntijan koulutus ja kokemus.
    6. Hinnoittelumme on aina täysin läpinäkyvää: asiakas tietää asiantuntijan hinnan sekä Mamworkin palkkion suuruuden.
    7. Tunnemme asiantuntijamme.
    8. Asiantuntijat huolehtivat itse työvälineistään sekä sitoutuvat projektin aikatauluun.
    9. Kauttamme on mahdollista saada sellaista asiantuntemusta käyttöön, jota ei muuten saisi ilman rekrytointia ja pitkää sitoutumista.
    10. Voimme taata, että äitiverkostomme asiantuntijat ovat oman alansa asiantuntijoita ja heillä on korkea motivaatio sekä into päästä tekemään töitä!

 

kuva31

Ota yhteyttä!

Haluaisitko tavata asiantuntijoitamme? Tai haluaisitko itse olla osa verkostoamme?

 

Ota yhteyttä lomakkeella,

sähköpostitse pia.lemmetty (at) mamwork.fi

tai soita puh. 040 753 1057/Lemmetty.