Kesävinkit sosiaaliseen mediaan

Sosiaalista mediaa pitäisi päivittää säännöllisesti, myös kesällä.

Moni pohtii, mistä hyvää ja kiinnostavaa sisältöä voi ammentaa. Kesällä voi somessakin vähän keventää: tiukan asiallisten ja ainoastaan yrityksen omaan toimintaan liittyvien juttujen lisäksi voi hyvin julkaista muutakin, viihteelisempää sisältöä. Tärkeintä on, ettet unohda seuraajiasi kesälläkään.

Kesä tarjoaa paljon kerrottavaa

Kesä tarjoaa paljon kerrottavaa

Keräsin oman vinkkilistani sisällöntuotantoon, ja se näyttää tältä:

  • Pidä silmät ja korvat auki. Missä ikinä liikutkin, näet ympäristössäsi varmasti monia kiinnostavia asioita kun katselet somepäivittäjän silmälasien läpi.
  • Pidä (kännykkä)kamera ja muistivihko aina mukana. Koskaan et voi tietää, milloin inspiraatio iskee tai milloin näet jotain, jonka arvelisit kiinnostavan myös muita ihmisiä.
  • Päästä luovuutesi valloille ja pidä pilke silmäkulmassa. Kesällä on lupa vähän hassutellakin.
  • Tarkkaile, mitä muut tekevät. Kilpailijaa ei toki saa kopioida, mutta hyviä ideoita voit ammentaa muiden päivityksistä.
  • Pidä Facebookin säännöt mielessä kesälläkin: vaikka kevennätkin, älä silti riko annettuja ohjeistuksia. FB-valvonta ei lomaile.
  • Käytä ajastusta: voit huoletta ajastaa useamman päivityksen kerrallaan, jolloin ne julkaistaan silloin kun sinä haluat, vaikka itse olisit aurinkorannalla tai melontaretkellä.

 

kuva20

 

Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!

Mamwork Oy
Pia Lemmetty
Puh. 040 753 1057

 

Mamworkilta apua projekteihin

Mamwork välittää hoitovapaalla olevia asiantuntijoita yritysten projekteihin. Kauttamme on myös mahdollista löytää vakituisempia resursseja osa- tai kokoaikaisiin tarpeisiin. image001

Asiantuntijaverkostossamme on noin kaksisataa eri alojen asiantuntijaa. Heillä on mahdollisuus työskennellä juuri sen verran, kuin yrityksessänne on tarvetta.  Näin se toimii:

1) Yritys ottaa meihin yhteyttä ja kertoo, minkälaista asiantuntija-apua he tarvitsevat
2) Mamwork kartoittaa verkostostaan sopivimman asiantuntijan
3) Tapaamme asiakkaan yhdessä asiantuntijan kanssa. Tapaamisen perusteella laaditaan projektisuunnitelma sekä tarjous. Hinta on alusta asti selvillä ja perustuu aina tarkkaan projektisuunnitelmaan.
4) Tarjouksen hyväksymisen jälkeen Mamwork laatii sopimuksen sekä asiantuntijan että asiakasyrityksen kanssa, ja työ voi alkaa.

Tässä muutamia esimerkkejä kauttamme toteutetuista projekteista:

– HR-käsikirja keskisuureen palvelualan yritykseen
– SEOoptimointi kasvavalle kansainväliselle yritykselle
– markkinointistrategian luominen ja käytännön toteutuksessa avustaminen
– resurssien optimointi ja logistiikan kehittäminen
– tilinpäätösasiakirjojen kääntäminen usealle eri kielelle
– anti-esitteen graafinen suunnittelu
– some-kampanjan suunnittelu ja toteutus
– kirjanpidon ulkoistaminen
– tietotekniikan peruskoulutus järjestölle
– monikanavaisen some-strategian luominen usealle eri yritykselle
– taloushallinnon raportoinnin kehittäminen

Mamworkin asiantuntijat voivat auttaa

Oli tarpeenne pieni tai suuri, Mamwork voi auttaa!

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous!

Mamwork Oy
Pia Lemmetty
Puh. 040 753 1057

Sisällöntuotanto, some, viestintä, markkinointi.... Voisinko auttaa?

Tiedätkö, miksi yritysblogit kasvattavat suosiotaan? Onko sinun yritykselläsi blogi? 

Sosiaalinen media ja sähköpostit täyttyvät mainoksista. Facebookissa asiakkaiden tavoittaminen vaatii yhä useammin ainakin sen pienen rahallisen panostuksen. Google-hauissa etusivun paikoista kilpailu kiihtyy jatkuvasti.

Hyvin tuotettu, mielenkiintoinen blogiteksti erottuu edukseen. Ihmiset eivät enää jaksa kiinnostua hiljaisista kotisivuista, vaan he haluavat lukea uutta, uudistuvaa ja hyvin kirjoitettua tekstiä. Tämän tiedon jakamisessa yritysblogi on aivan ehdoton väline. Yrityksen kotisivuilla oleva blogi jo itsessään lisää liikennettä sivustolle merkittävästi, mutta jos blogin julkaisee tunnetussa, hyvämaineisessa verkkopalvelussa (kuten Uuden Suomen Yrityskanava, jota parhaillaan luet) kasvaa sivun kävijämäärät nopeasti ja merkittävästi. Tieteentekijöiden käyttämä sanonta ”Julkaise tai tuhoudu” on totta myös yritysten viestinnässä ja markkinoinnissa.

Blogiteksti vahvistaa kuvaa yrityksen asiantuntijuudesta ja edelläkävijyydestä. Yritysblogiin voi tuoda mukaan asiakaskokemuksia, kertomuksia toteutuneista projekteista ja saavutetusta taloudellisesta hyödystä, trendeistä ja tulevaisuudennäkymistä.

Hyvin tuotettu blogiteksti ei jää vain blogiin. Sitä jaetaan sosiaalisessa mediassa. Siitä voi ammentaa sisältöä uutiskirjeeseen ja kotisivujen muihin osioihin. Sitä voi itsekin twiitata tai jakaa vaikkapa Linkedin-sivun kautta. Oikein muotoillut otsikot ja fiksusti käytetyt linkit pönkittävät bloggariyrityksen Google-jalanjälkeä ja parhaimmillaan lukijat alkavat odottaa, mitä seuraavaksi on tarjolla.

teksti, sisältömarkkinointi, blogi

Mamwork - kumppanisi tekstintuotannossa

Jokaisella yrityksellä on aivan varmasti kertomisen aihetta. Kaiken ei tarvitsekaan kiinnostaa kaikkia, mutta yrityksen potentiaaliset asiakkaat ovat taatusti kiinnostuneita siitä, miten yritys voisi ratkaista heidän ongelmansa tai parantaa heidän myyntiään. Kaikki eivät kuitenkaan ole luonnostaan tarinankertojia ja joskus mielekkään sisällön aikaansaaminen voi aiheuttaa päänvaivaa.

Mamwork Oy auttaa jo kymmeniä yrityksiä blogien, uutiskirjeiden ja muun asiakkaita kiinnostavan tekstin kirjoittamisessa.

Voimme tuottaa blogitekstiä yrityksellesi haastatteluiden, ranskalaisten viivojen tai omien kokemuksiemme perusteella. Voimme kirjoittaa vaikka vain yhden artikkelin kerrallaan tai sopimuksen mukaan uuden tekstin joka viikko. Haluaisitko tietää lisää?

Ota minuun yhteyttä, kerron lisää! Pia

Mamwork Oy
Pia Lemmetty
Puh. 040 753 1057
pia.lemmetty@mamwork.fi

Laatujärjestelmä, markkinointisuunnitelma, copy, some-strategia, venäjänkaupan konsultaatio, käännökset... mikä on teidän yrityksenne tarve?

Mamwork välittää hoitovapaalla olevia asiantuntijoita yritysten projekteihin. Kauttamme on myös mahdollista löytää vakituisempia resursseja osa- tai kokoaikaisiin tarpeisiin. image001

Asiantuntijaverkostossamme on noin kaksisataa eri alojen asiantuntijaa. Heillä on mahdollisuus työskennellä juuri sen verran, kuin yrityksessänne on tarvetta.  Näin se toimii:

1) Yritys ottaa meihin yhteyttä ja kertoo, minkälaista asiantuntija-apua he tarvitsevat
2) Mamwork kartoittaa verkostostaan sopivimman asiantuntijan
3) Tapaamme asiakkaan yhdessä asiantuntijan kanssa. Tapaamisen perusteella laaditaan projektisuunnitelma sekä tarjous. Hinta on alusta asti selvillä ja perustuu aina tarkkaan projektisuunnitelmaan.
4) Tarjouksen hyväksymisen jälkeen Mamwork laatii sopimuksen sekä asiantuntijan että asiakasyrityksen kanssa, ja työ voi alkaa.

Tässä muutamia esimerkkejä kauttamme toteutetuista projekteista:

– HR-käsikirja keskisuureen palvelualan yritykseen
– SEOoptimointi kasvavalle kansainväliselle yritykselle

asiantuntija, controller, copywriter

Mamworkin asiantuntijat ovat ammattitaitoisia ja motivoituneita

– markkinointistrategian luominen ja käytännön toteutuksessa avustaminen
– resurssien optimointi ja logistiikan kehittäminen
– tilinpäätösasiakirjojen kääntäminen usealle eri kielelle
– anti-esitteen graafinen suunnittelu
– some-kampanjan suunnittelu ja toteutus
– kirjanpidon ulkoistaminen
– tietotekniikan peruskoulutus järjestölle
– monikanavaisen some-strategian luominen usealle eri yritykselle
– taloushallinnon raportoinnin kehittäminen

Nyt kesän kynnyksellä voimme auttaa myös kesälömasijaisuuksien hoitamisessa.

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous!

Mamwork Oy
Pia Lemmetty
Puh. 040 753 1057

 

markkinointipäällikkö, hr-spesialisti, controller

Mamworkilla on monipuolinen asiantuntijaverkosto

Eihän sinun yrityksesi Some jää kesälomalle?

Mamworkin asiantuntijat voivat auttaa

Mamwork voi auttaa

Kesälomakausi on aluillaan. Erityisesti juhannuksesta eteenpäin moni yritys käy vajaateholla. Asiakkaat - kuluttajat ja yritysten edustajat - käyttävät Facebookia, Twitteriä ja muita sosiaalisen median kanavia kesälläkin. Jatkuvuuden kannalta on hyvä pitää säännöllisestä julkaisuaikataulusta kiinni myös kesäisin. Lisäksi on tärkeää aktiivisesti vastailla asiakkaiden viesteihin ja ympäristön signaaleihin myös loma-aikana. Kesällä viestinnän sävy voi olla viihtellisempää ja kevyempää - mutta asiakkaita ja yhteistyökumppaneita ei kannata unohtaa. sosiaalisen median strategiatökalu

Sosiaalisen median hoitamisesta kesällä ei kannata ottaa stressiä! Me Mamworkilla voimme auttaa. Voit jättää yrityksesi sosiaalisen median asiantuntijoidemme hoidettavaksi ja itse keskittyä lomailuun hyvällä omallatunnolla.

Soita tai lähetä sähköpostia ja pyydä tarjous!

Mamwork OyPia
Pia Lemmetty
Puh. 040 753 1057
pia.lemmetty@mamwork.fi

 

ps. joko olet tilannut ilmaisen sosiaalisen median työkirjamme?

Unelmia ja toimistohommia

Jokainen, joka on joskus yrittänyt tai ollut yrityksessä töissä tietää, kuinka paljon paperisälää ja erilaisia pakollisia asioita on hoidettavana.

Monia asioita säätelee laki ja monen asian sujuvuus lisäävät työviihtyvyyttä ja myös kilpailukykyä. Kun asiat ovat järjestyksessä, pienenee virheiden mahdollisuus.

Mamworkin asiantuntijat voivat auttaa

Mamwork voi auttaa

Toimistossa, jossa paperit ovat järjestyksessä, kahvi tuoretta ja järjestelmät toimivia on todennäköisesti paremmat mahdollisuudet päästä tavoitteisiin kuin toimistossa, jossa kaikki on vähän sinne päin, kahvi eilistä ja järjestelmiä päivitetty viimeksi toissa vuonna.

Kenen vastuulla kaiken hoitaminen sitten on? Kuka päivittää, kuka mapittaa, kuka tilaa kahvit? Kärjistetysti vaihtoehtoja on kaksi.

Ensimmäinen vaihtoehto on se, että kaikki tekee vähän, jokainen osallistuu talkoisiin. Tämä johtaa siihen, että kallispalkkainen kaveri kuluttaa tuottavaa työaikaa arkistojen kaiveluun tai matkalaskun nippeleiden kanssa jumppaamiseen. Tasa-arvo ehkä toteutuu, mutta miten käy tuottavuuden?

Toinen vaihtoehto on se, että yritykseen palkataan henkilö hoitamaan tätä kaikkea.   Henkilö opettelee järjestelmät, laittaa rutiinit kuntoon ja tekee asiat parhaalla mahdollisella tavalla. Tässä piilee kuitenkin se vaara, että jonkin ajan kuluttua asiat hoituisivat paljon vähemmällä työmäärällä, kuin mitä varten henkilö on palkattu ja yritys päätyy maksamaan turhista tunneista.

Vaihtoehtoja saattaa olla enemmänkin: toimistopalvelut voi myös ulkoistaa. Ostamalla asiantuntevan toimistopäällikön Mamworkilta yritys maksaa vain siitä, mitä tarvitsee. Alkuun tunteja voi kulua enemmän, mutta rutiinien löydyttyä säännöllinen tuntimäärä pitää kustannukset kurissa ja toiminnan tehokkaana.

Mamworkin toimistopäällikköpalveluun kuuluu, että kartoitamme tilanteen ja teemme suunnitelman maksutta yhdessä yrityksen edustajan ja kokeneen toimistopäällikön kanssa. Sopimus tehdään kuukausi kerrallaan ja toimintaan kuuluu täysi tyytyväisyystakuu. Toimistopäällikkö voi suunnitella ja kehittää prosesseja, kilpailuttaa alihankkijoita ja palveluntuottajia, toimia järjestelmien pääkäyttäjänä ja vaikkapa järjestää myyntikokouksen. Toimintaan kuuluu juuri ne palvelut, jotka ovat yrityksen toiminnan kannalta tärkeitä: mitään turhaa ei tehdä, eikä turhasta myöskään makseta.

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä ja varaa aika maksuttomaan kartoituskäyntiin!

mw_A6_yrityksille_01052012

 

Murtovaras tuotti Valofirmalle sisältöä yöllisellä sekoilullaan

Moni yritys painii sisältömarkkinointiin liittyvien haasteiden kanssa. Mistä löydän sisältöä, joka kiinnostaa asiakkaitani? Miten tuotan sisältöä ilman, että se näyttää mainokselta?

Kerron usein  asiakkailleni, että aiheita löytyy joka paikasta. Pitämällä silmät ja korvat auki niin oikeassa elämässä kuin virtuaalimaailmassa, löytyy varmasti sopivia aiheita kirjoitettavaksi, kuvattavaksi ja jaettavaksi.

Valofirman konttien sisältö kiinnosti murtovarasta - myöhemmin Ass Clowniksi nimettyä sankaria - vapun jälkeisenä yönä. Oikein asennetut ja toimivat, Lapinkylän IT-palvelun asentamat turvakamerat tallensivat yölliset seikkailut juuri sopivasta kulmasta, ja Ass Clownin jokainen liike tallentui tarkasti kameralle. Kameroita ei asennettu markkinointimateriaalin keräämiseksi, mutta oikean tilanteen sattuessa materiaali toimi paremmin kuin moni tuottamalla tuotettu mainospätkä.

Murtovarkaalle jäi seikkailuista muistoksi katkennut sääriluu, mutta tahtomattaan hän päätyi Valofirman mainosvideolle. Video julkaistiin alle vuorokausi sitten, mutta se on saanut jo tuhansia katselukertoja Facebookissa. Kun sopiva aihe löytyy, voi sosiaalinen media auttaa ilmaiseksi yrityksen tunnettuuden kasvattamisessa paremmin kuin mikään maksettu mainonta!

Check this!!! Attempted break in to Valofirma facilities by Mr. Ass Clown. Music: Doctor's Order with Mick Green: Baby elephant walk

Posted by Valofirma on 8. toukokuuta 2015

 

Ilmainen some-työkirja, ole hyvä!

Olen keskustellut kymmenien eri aloilla toimivien  pk-yritysten kanssa sosiaalisesta mediasta. Monella tuntuu olevan käsitys, että siellä pitäisi olla ja moni on sinne tiensä löytänytkin.  Moni kuitenkin toimii sosiaalisessa mediassa melko sattumanvaraisesti ja monella tuntuu olevan osittain virheellisiä käsityksiä sosiaalisen median käytöstä.

Mamworkin asiantuntijat voivat auttaa

Mamwork voi auttaa

Vaikka sosiaalisen media itsessään on ilmainen, tulee kustannuksia vähintään siihen käytetystä ajasta. Lisäksi rahallisella panostuksella saa lisänäkyvyyttä helposti.

Kohderyhmäajattelu eli segmentointi on avainasemassa onnistuneessa sosiaalisen median markkinoinnissa. Ilman segmentointia menee rahallinen panostus helposti hukkaan ja väärin kohdennetut mainokset lähinnä ärsyttävät.

Erityisesti Facebookilla on myös paljon sääntöjä, jotka mainostajan olisi hyvä tuntea. Toiset yritykset saavat erinomaisia tuloksia aikaan Facebookissa, kun taas toisten strategiaa ja tavoitteita tukee aktiivinen läsnäolo Twitterissä.

sosiaalisen median strategiatökaluOn tärkeää miettiä, miten haluaa sosiaalisessa mediassa näkyä. Jokaisen julkaisun pitäisi tukea yrityksen markkinointistrategiaa ja olla yrityksen näköinen. Kirjoitusvirheet ja rumasti rajatut kuvat tekevät enemmän hallaa kuin hyötyä. Toisaalta säännöllinen läsnäolo ja asiakkaiden palautteisiin reagoiminen ovat tärkeitä asioita, samoin kuin tulosten seuraaminen ja niistä oppiminen.

Huomioitavia asioita on paljon, eikä tässä tekstissäni ollut mullistavia uutisia kenellekään asioihin vähääkään perehtyneelle. Kaikkien Some-asioita pähkäilevien avuksi olemme luoneet hyvin yksinkertaisen kysymyspatteriston, Mamworkin Some-strategiatyökalun. Sen tarkoitus on auttaa asiakkaitamme hahmottamaan asemaansa ja tavoitteitansa sosiaalisessa mediassa.

Näyttökuva 2015-04-24 kello 10.17.42

Voit tilata työkalun (Pdf-tiedosto) ilmaiseksi sähköpostilla (pia.lemmetty@mamwork.fi), yhteydenottolomakkeella tai soittamalla, puh. 040 753 1057 / Pia.  

SAP, Venäjä, palvelumuotoilu, logistiikka, SEO, sisältömarkkinointi...

Mamwork välittää hoitovapaalla olevia asiantuntijoita yritysten projekteihin. Kauttamme on myös mahdollista löytää vakituisempia resursseja osa- tai kokoaikaisiin tarpeisiin. image001

Asiantuntijaverkostossamme on noin kaksisataa eri alojen asiantuntijaa. Heillä on mahdollisuus työskennellä juuri sen verran, kuin yrityksessänne on tarvetta.  Näin se toimii:

1) Yritys ottaa meihin yhteyttä ja kertoo, minkälaista asiantuntija-apua he tarvitsevat
2) Mamwork kartoittaa verkostostaan sopivimman asiantuntijan
3) Tapaamme asiakkaan yhdessä asiantuntijan kanssa. Tapaamisen perusteella laaditaan projektisuunnitelma sekä tarjous. Hinta on alusta asti selvillä ja perustuu aina tarkkaan projektisuunnitelmaan.
4) Tarjouksen hyväksymisen jälkeen Mamwork laatii sopimuksen sekä asiantuntijan että asiakasyrityksen kanssa, ja työ voi alkaa.

Tässä muutamia esimerkkejä kauttamme toteutetuista projekteista:

- HR-käsikirja keskisuureen palvelualan yritykseen
- SEO-optimointi kasvavalle kansainväliselle yritykselle
- markkinointistrategian luominen ja käytännön toteutuksessa avustaminen
- resurssien optimointi ja logistiikan kehittäminen
- tilinpäätösasiakirjojen kääntäminen usealle eri kielelle
- anti-esitteen graafinen suunnittelu
- some-kampanjan suunnittelu ja toteutus
- kirjanpidon ulkoistaminen
- tietotekniikan peruskoulutus järjestölle
- monikanavaisen some-strategian luominen usealle eri yritykselle
- taloushallinnon raportoinnin kehittäminen

Nyt kesän kynnyksellä voimme auttaa myös kesälömasijaisuuksien hoitamisessa.

Mamworkin asiantuntijat voivat auttaa

Mamwork voi auttaa

Oli tarpeenne pieni tai suuri, Mamwork voi auttaa!

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous!

Mamwork Oy
Pia Lemmetty
Puh. 040 753 1057

Tarina banaanista

Sisällöntuotanto, blogi, markkinointi

Banaanista voi kirjoittaa sata tarinaa. Miksei siis myös teidän yrityksestänne?

Tapaan viikoittain yrityksiä, jotka tuskailevat samankaltaisten haasteiden parissa. Viime aikoina on käynyt selväksi, että toimiva markkinointi vaatii kiinnostavaa sisältöä ja someen on turha lähteä touhuamaan ilman, että on jotain sanottavaa. Mistä ihmeestä sisältöä voi kehittää?

Käytän koulutuksissani esimerkkinä banaaniterttua. Jos sinun tehtävänäsi olisi tuottaa sisältömarkkinointia banaaneista, mistä kirjoittaisit?

Banaaneista voi kirjoittaa helposti sata erilaista tarinaa.  Mistä banaanit tulevat? Kuka niitä kerää? Voiko banaanille olla allerginen? Entä miten on banaanin ekologisuuden laita? Mikä on paras banaanireseptisi? Pitävätkö lapset banaanista? Onko banaaninkuljetusastia turhake?

Banaaniharjoituksen jälkeen on helppo siirtää ajatukset omaan bisnekseen. Mistä sinä kirjoittaisit? Mitä asiakkaasi haluaisivat lukea?

Tiesitkö, että yhtä hyvin kirjoitettua artikkelia voi hyödyntää vaikka kuinka monessa paikassa? Sen voi jakaa blogissa ja uutiskirjeessä, siitä voi ammentaa pätkä eri somekanaviin. Monta kertaa.

Moni tapaamani yritys painii resurssiongelmien kanssa: heillä ei ole aikaa tuottaa sisältöä. Tai jos on aikaa, ei ole oikeanlaista osaamista.

Eihän suurin osa yrityksistä tuota graafista materiaalia tai mainosvideoitakaan itse, vaan palkkaavat ammattitaitoisia henkilöitä avuksi. Miksi yrityksen pitäisi itse vastata kaikesta tekstintuotannostakaan?

Mamwork auttaa jo kymmeniä yrityksiä sisällöntuotannossa ja image001markkinointiviestinnässä. Jos teidän yrityksessänne tarvitaan apua, ota rohkeasti yhteyttä, me voimme auttaa!