Onko yrityksessänne henkilöstökäsikirja?

Yrityksen toimintaan ja henkilöstöhallintoon kuuluu paljon lakisääteisiä dokumentteja. Jokaisella yrityksellä on lisäksi omat toimintamallinsa, prosessinsa ja käytäntönsä.  Tapaamme usein erityisesti nopeasti kasvaneiden yritysten edustajia, joilla henkilöstöhallintoon liittyviä pakollisia ja toiminnan kannalta merkittäviä asioita ei ole dokumentoitu riittävällä tasolla. Asiat toimivat yleensä hyvin niin kauan, kun suurempia ongelmia tai haasteita ei ole. Toiminnan jatkumisen kannalta on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, että tärkeät dokumentit ovat yksissä kansissa ja kaikilla avainhenkilöillä on käytössään ajantasainen ohjeistus.

 

Mamworkin asiantuntijaverkostossa on monia HR-asiantuntijoita, joilla on taitoa ja kokemusta henkilöstökäsikirjan toteuttamisesta.  Alla on kuvaus eräästä asiantuntijamme toteuttamasta HR-projektista.

 

Asiakkaamme haasteena oli HR-resurssien äkilliset muutokset. Nykyinen HR henkilö vaihtoi toisiin tehtäviin ja HR-asioiden piti hoitua siitä huolimatta saumattomasti. HR-käsikirja -projektin tavoitteena oli valmistella HR-käsikirja, josta kaikki henkilöstöasiat löytyvät nopeasti. Asiakkaan tavoitteiden mukaisesti asiantuntija toteutti HR-käsikirjan johon oli koottuna kaikki oleelliset HR asiat yksiin kansiin.

 

HR käsikirjasta löytyy nyt mm. työsopimuspohjat, työtodistuspohjat, työsuhteen yleiset ehdot ja periaatteet sekä perehdytys- ja koulutusmateriaali. HR käsikirja toimii tiedon lähteenä sekä työnantajalle että työntekijöille itselleen. HR käsikirjan avulla asiakasyritys pystyi vapauttamaan omia resurssejaan HR-asioista koska työntekijät pystyvät itse tarkistamaan suurimman osan yleisesti esitetyistä kysymyksistä juuri HR käsikirjasta.

 

Yli kymmenen vuotta HR-asioiden parissa ja viimeiset vuodet yritysten johtoryhmän jäsenenä tuovat perspektiiviä ja kokemusta peliin.Termit tehokas ja aikaansaava, luotettava ja osaava kuvaavat projektin toteuttanutta asiantuntijaa täydellisesti! Asiantuntijamme voi tulla apuun myös kesäkauden lomien aikana jolloin yrityksenne HR toiminnot jatkuvat saumattomasti.

 

2 vastausta to “Onko yrityksessänne henkilöstökäsikirja?”

    • Pia Lemmetty, MamWork

      Hei, meillä on mahdollisuus auttaa! Lähetän Pirjo sinulle sähköpostia 🙂
      Ystävällisin terveisin

      Pia Lemmetty

      Vastaa

Kirjoita vastaus

  • (ei julkaista)

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>